Tervehdys,
Varkautelaisten liikunta- ja urheiluseurojen laaja-alainen yhteistoiminta käynnistyi 14.3.1990Varkauden kaupungin valtuustosalissa. Yhteistä taivalta oli potkaisemassa käyntiin 12 seuraa. Nykyään jäsenkuntaan kuuluu 68 liikunta- ja urheilutoimintaa pönkittävää seuraa ja yhdistystä. Kaikkien kotikunta on Varkauden kaupunki.
Varkauden Urheiluseurat ry:n 20 v. juhla järjestetään liikuntatalolla 6.2.2010.
Alla muistin virkistämiseksi ja nykypäivän toimijoille tiedoksi 27.4.1990 Warkauden lehdessä ollut artikkeli, mistä selviää Varkauden Urheiluseurat ry:n syntyjuuret.
Juttua voin kommentoida näin jälkikäteen, että ensimmäisessä ponnistuksessa onnistuttiin oikein kohtuullisen hyvin. 1991 asuntomessut tuottivat varkautelaiselle urheilulle muistini mukaan n. 780 0000 markkaa, lehtitiedon mukaan vuotta ennen, valmistelun alkuvaiheessa arvioini oli 400 000 – 700 000, joten yli odotusten homma hoidettiin.
Varkauden Urheiluseurat ry:n toiminnoista ja jäsenkunnasta lisätietoja nettisivulla:www.varkaudenurheiluseurat.fi
Hannu Kiminkinen
****************************************
Warkauden Lehti 27.4.1990
Pysäköinninvalvonta kiinnostaa
Urheiluseurat hakevat hyötyä asuntomessuista
Varkautelaiset urheiluseurat yrittävät ottaa oman osansa ensi vuoden asuntomessujen kaupunkiin tuomasta rahapotista. Seurat ovat tehneet kaupungille tarjouksen, että messujen pysäköinninvalvonta, vartiointi ja lipunmyynti myönnettäisiin urheiluväen hoidettavaksi.
Urheiluseurat ovat 14.3.1990 nimenneet kuuden hengen työryhmän selvittelemään hankkeeseen liittyviä asioita. Työryhmän puheenjohtaja on idean isä, TUL:n Savon piirin toiminnanjohtaja Hannu Kiminkinen. Hänen lisäkseen työryhmään kuuluvat Vesa Harinen(PK-P), Pekka Markkanen (WP 35), Kerttu Savikkomaa (VTNV), Oiva Kiljunen (WU) jaTauno Väisänen (VarTP).
Työryhmä on kokoontunut vasta yhden kerran. Tämän viikon alussa Hannu Kiminkinen postitti asiaa koskevan kirjeen kaikille Varkauden urheiluseuroille. -Tällä tavoin haluamme varmistua siitä, että tieto menee varmasti perille. Yhtään seuraa ei haluta sulkea pois, vaan tavoite on, että kaikki seurat iskevät hynttyyt yhteen yli liittorajojen, Kiminkinen sanoo.
Vähintään 20 seuraa mukaan
Varkaudessa on tällä hetkellä noin 30 toimivaa urheiluseuraa. Kiminkinen toivoo, että vähintään 20 seuraa lähtisi projektiin mukaan. -Jos se määrä lähtee, niin silloin meillä on onnistumisen edellytykset. Toki työ voidaan hoitaa pienemmälläkin määrällä, mutta silloin ei välttämättä tule mainetta ja kunniaa. -Työn taso kärsii, jos helteinen heinäkuu painetaan pienellä porukalla. Ja kaupunki luonnollisesti edellyttää , että työ tulee kunnolla hoidettua, Kiminkinen painottaa.
Hänellä on kokemusta vastaavasta toiminnasta Jyväskylästä vuoden 1985 asuntomessuilta. Siellä paikalliset SVUL:n ja TUL:n seurat hoisivat pysäköinninvalvonnan puoliksi. -SVUL:n vuorolla hommaa oli hoitamassa vain neljä seuraa, eikä siitä juuri tullut kiitosta. TUL:n vuorolla mukana oli 11 seuraa. Silloin kenellekään ei ollut mitään huomattelemista, Kiminkinen korostaa riittävän työvoiman tarvetta.
Hyvä rahat luvassa
Kiminkisen mukaan pysäköinninvalvonta työllistää päivittäin vähintään 20 henkeä. Mikäli vartiointi ja siihen liittyvä lipunmyynti tulee mukaan, tarvitaan väkeä päivittäin 30 henkeä. -Tuollaiset 500 työntekijää pitäisi kaiken kaikkiaan olla mukana. Pienemmälläkin työvoimalla voidaan toki tulla toimeen, mutta silloin taso saattaisi kärsiä. Ja jos muutamat ihmiset joutuvat rehkimään urheiluseuran eteen koko heinäkuun, niin he ovat varmasti poissa seuratoiminnasta loppuvuoden ajan, Kiminkinen muistuttaa.
Urakan hyvä hoitaminen toisi urheiluseurojen kassoihin mukavasti rahaa. Aiempien vuosien arvioiden pohjalta urakan tuotto olisi noin 400 000-700 000 markkaa. Tuotto jaettaisiin seurojen kesken työvuorojen määrän perusteella.
-Näistä luvuista ei kuitenkaan kannata tarkkaan puhua, koska emme ole vielä neuvotelleet kaupungin kanssa rahasummista. Olen kuitenkin aistinut, että hanketta kohtaan tunnetaan myönteistä suhtautumista sekä kaupungin että seurojen taholla, Hannu Kiminkinen arvioi.
Jukka Hirvonen
Varkauden Urheiluseurat ry
Hannu Kiminkinen, puheenjohtaja
Kauppakatu 19, 78200 Varkaus
puhelinvaihde 040 868 1111/ Kiminkinen
telefax 017 5526081
hannu.kiminkinen@co.inet.fi
hannu.kiminkinen@varkaudenurheiluseurat.fi
varkauden.urheiluseurat@co.inet.fi
www.varkaudenurheiluseurat.fi