Varkautelaisten liikunta- ja urheiluseurojen hyvin laaja-alainen yhteistoiminta käynnistyi puheenjohtaja Hannu Kiminkisen syksyllä 1988 tekemään aloitteeseen pohjautuen 14.3.1990 kaupungintalon valtuustosalissa.
Tämän myötä Suomen oloihin todella ainutlaatuisen paikkakuntakohtaisen yhteistyöjärjestön 30 v. juhla tullaan järjestämään lauantaina 14.3.2020 alkaen klo 15.00.
Juhlapaikkana on Navitaksen ravintola, missä juhlavieraille on tarjolla noutopöydästä Skandinaavinen menu.
Juhlapuheen pitäjäksi on lupautunut maamme liikunnan ja urheilun ”korkein herra – suojelupolliisi” – Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Esko Ranto.
*********************************************************************
Juhlan teemana tulee olemaan: ”varkautelaiset seuratoimijat framille”.
Joulukuun syyskokouksessa yksimielisesti hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti 30-vuotisjuhlassa tullaan anomuksiin ja järjestön hallituksen päätöksiin pohjautuen luovuttamaan seura- ja yhdistystoiminnoissa puurtaneille toimijoille Varkauden Urheiluseurat ry:n ansiomerkkejä kehystettyjen kunniakirjojen kera siten, että anojina toimivat jäsenseurat ja -yhdistykset saavat juhlavuoden kunniaksi ansiomerkit MAKSUTTA.
**********************************************************************
Laitathan Mietintämyssyn toviksi oikein syvälle korville:
”ken tai ketkä ovat olleet vuosien saatossa minun seuran todellisia toiminnan pönkittäjiä”? Ja sitten pikaisesti merkkejä anomaan”.
Ohessa oikein syvällistä tietoa Varkauden Urheiluseurat ry:n ansiomerkkijärjestelmästä.
Tiedot löytyvät myös kotisivulta: www.varkaudenurheiluseurat.fi
Kireän aikataulun vuoksi anomukset Tori Torpalla sijaitsevalle toimistolle viimeistään 15.2.2020 mennessä.
Onko seurallasi kiinnostusta ohjelman esittämiseen 14.3.2020 juhlassa?
Tämän vuoksi yhteydenotot todella pikaisesti: Hannu Kiminkinen, puh. 0500 279 926.
2020 – 2023 hallitus
Joulukuussa 2019 pidetyssä syyskokouksessa nimettiin yksituumaisesti järjestön hallitus toimikaudelle 2020 – 2023.
Puheenjohtaja Hannu Kiminkinen, varapuheenjohtaja Saila Lundberg ja hallituksen jäsenet Antti Immonen, Mari Itkonen-Silander, Otto Janhunen, Esa-Pekka Järvinen, Mika Ojala, Viljo Savolainen ja Raimo Uljanoff.
Uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin, että järjestön hallituksen sihteerinä jatkaa Anne Koivistoinen.
Kokoustila jäsenyhdistysten tilaisuuksiin maksutta
Tori Torpalla Kimppa Kirppiksen alakerran sijaitsevan kokoustilan tekniikka on nykyaikaistettu ja saunatilaan on tehty remontti!
Jäsenyhdistykset voivat käyttää kokous- ja saunatilaa kokouksiinsa MAKSUTTOMASTI!
Tilaan tutustumiset ja varaukset:
040 868 1111 / Anne Koivistoinen
anne.koivistoinen@varkaudenurheiluseurat.fi
Palkintoja seuratoimintoihin
Varkauden Urheiluseurat ry lahjoittaa jäsenseurojen nuorisotoimintoihin maksuttomasti pokaaleja!
Tiedustelut ja varaukset: pj. Hannu Kiminkinen, puh. 0500 279 926.
2020 toimintasuunnitelma
Ohessa on syyskokouksessa vuodelle 2020 hyväksytty toimintasuunnitelma.
Varkauden Urheiluseurat ry:n toiminta on pohjautunut liki 30 vuotta yhteistyöhön, yhteisiin päätöksiin ja yhdessä hyväksyttyihin sääntöihin.
Vuosijuhlan jälkeen tullaan käynnistämään järjestön strategiatyö, mitä varten joulukuussa nimetty uusi hallitus rohkenee odottaa myös jäsenyhdistyksiltä näkemyksiä – ihan tolokullisia ajatuksia ja esityksiä!
Yhteystietojen tarkastaminen
Rohkenemme toivoa, että jokainen jäsenyhdistys- ja seura tarkastaisi ajantasaiseksi omat yhdystiedot:
Samalla kannattanee tarkastaa onko seuran tiedot kirjattu PRH:n yhdistysrekisteriin ihan ajantasaisesti?
Jäsenistön pöydät Kimppa Kirppikselle
Onko kertynyt ylimääräiseksi jääneitä tavaroita? Kannattaisitko myyntikuntoiset tavarat laittaa kierrätykseen?
Varkauden Urheiluseurat ry:n 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi jäsenyhdistykset ja jäsenseurat saavat vuoden 2020 aikana Kimppa Kirppikseltä yhden (1) myyntipöydän MAKSUTTA neljäksi (4) viikoksi.
Tämä 30-vuotisjuhlavuoden tarjous ei koske seurojen toimijoiden henkilökohtaista myyntitoimintaa. Saatavat myyntituotot tullaan tilittämään seurojen kirjanpidon alaisille pankkitileille.
Liikunnallisin Uuden vuoden toivotuksin – yhteistyöterveisin!
Varkauden Urheiluseurat ry 30 v.
Petroskoinkatu 18 (Tori Torppa ja Kimppa Kirppis)
78200 VARKAUS
puh. 040 868 1111 / Anne Koivistoinen
varkauden.urheiluseurat@co.inet.fi
www.varkaudenurheiluseurat.fi
Hannu Kiminkinen, puheenjohtaja
puh. 0500 279 926
hannu.kiminkinen@co.inet.fi
1990 – 2020
Varkauden Urheiluseurat ry
Liikuntaa, urheilua ja yhteistyön virityksiä!