Jatkossa Är-yyt välittää – yhdistysten palvelutoiminta jatkuu
Varkauden Urheiluseurat ry:n uudelle työllistämishankkeelle rahoituspäätös
Pohjois-Savon työvoima- ja elinkeinokeskuksen työvoimaosasto on myöntänyt Varkauden Urheiluseurat ry:lle työllisyyspoliittista projektitukea käytettäväksi seura- ja järjestötoimintaan kohdistuvan työllistämisprojektin toteuttamiseen.
Uuden Är-yyt välittää projektin tavoitteena on työllistää yhdistyksiin ensisijassa pitempään työttömänä olleita henkilöitä. Lisäksi järjestösektorille oppisopimuksen turvin työllistettyjen, pääasiassa pitkäaikaistyöttömien, sekä heidän työnantajiensa ohjaaminen kuuluu vahvasti projektin toimenkuvaan.
Är-yyt välittää hankkeen toimenkuvaan kuuluu myös ilmaisten työnantajien neuvonta- ja palkanlaskentapalvelujen antaminen varkautelaisille seuroille ja yhdistyksille. Tätä palvelua tulevat jatkossakin saamaan myös muutkin kuin liikunta- ja urheiluseurat. Vuosien saatossa tämän palvelun piirissä on ollut yli 80 eri yhdistystä.
Varkauden Urheiluseurat ry on viime vuosina työllistänyt omissa toiminnoissaan vuositasolla erikestoisiin työsuhteisiin n. 100 – 120 henkilöä. Pohjois-Savon TE-keskuksen myönteinen rahoituspäätös tulee turvaamaan tämän välityömarkkinoilla tapahtuvan sosiaalisen työllistämistoiminnan vuosien 2008 – 2010 aikana.
Varkauden Urheiluseurat ry
Hannu Kiminkinen
puhelinvaihde 040 – 868 1111
hannu.kiminkinen@co.inet.fi