Är-yyt palvelee – seurojen palvelutoiminta jatkuu
Varkauden Urheiluseurat ry:n työllistämisprojektille jatkorahoitus
Pohjois-Savon työvoima- ja elinkeinokeskuksen työvoimaosasto on myöntänyt Varkauden Urheiluseurat ry:lle työllisyyspoliittista projektitukea käytettäväksi seura- ja järjestötoimintaan kohdistuvan työllistämisprojektin toteuttamiseen.
Kolmatta toimintavuotta aloittavan Är-yyt palvelee projektin tavoitteena on työllistää yhdistyksiin ensisijassa pitempään työttömänä olleita henkilöitä. Lisäksi järjestösektorille oppisopimuksen turvin työllistettyjen, pääasiassa pitkäaikaistyöttömien, sekä heidän työnantajiensa ohjaaminen kuuluu vahvasti projektin toimenkuvaan.
Är-yyt palvelee hankkeen toimenkuvaan kuuluu myös ilmaisten työnantajien neuvontapalvelujen antaminen varkautelaisille seuroille ja yhdistyksille. Tätä saavat myös muutkin kuin liikunta- ja urheiluseurat. Vuosien saatossa tämän palvelun piirissä on ollut yli 80 eri yhdistystä.
Varkauden Urheiluseurat ry on viime vuosina työllistänyt omissa toiminnoissaan vuositasolla erikestoisiin työsuhteisiin n. 100 – 120 henkilöä. Pohjois-Savon TE-keskuksen myönteinen rahoituspäätös tulee turvaamaan tämän sosiaalisen työllistämistoiminnan vuoden 2007 aikana.
2007 on Är-yyt palvelee työllistämisprojektin viimeinen toimintavuosi.
Varkauden Urheiluseurat ry:n osalta uuden työllistämishankkeen kehittämisen suunnittelu aloitetaan jo talven aikana yhteistyössä muiden paikkakunnan sosiaalisen työllistämisen toimijoiden kanssa.
Varkauden Urheiluseurat ry
Hannu Kiminkinen
puhelinvaihde
hannu.kiminkinen@co.inet.fi